Marja-Leena Savisaari

Työhistoria

Olen toiminut käytännössä koko työurani rakennusalalla ensin työmaainsinöörinä, ja sittemmin yhtiölakimiehen roolissa sekä urakoitsija- että rakentamisen konsulttipuolen yrityksissä. Erikoisosaamistani ovat rakentamisen ja infraurakoinnin sopimusasiat ja -ehdot, hankinta-asiat sekä työmaan reaaliaikainen ja käytännönläheinen juridinen tuki. Opiskeluajoilta kokemusta on kertynyt myös asianajomaailmasta, jossa olen liikejuridiikkaan erikoistuneiden suurten toimistojen lisäksi työskennellyt mm. rikos- sekä perhe- ja jäämistöoikeutta harjoittavassa asianajotoimistossa.


Olen urani aikana päässyt toimimaan yhtiölakimiehenä useassa rakennusalan yrityksessä hyödyntäen monipuolisesti myös rakennusalan diplomi-insinöörin koulutustani. Poikkitieteellinen koulutustaustani on taannut käytännönläheisen ja ratkaisukeskeisen lähestymistavan juridisissa kysymyksissä, ja korostanut erityisesti ennakoimisen tärkeyttä lakiasioissa rakennushankkeen alusta loppuun saakka.


Lisäksi koulutan mielelläni ja olen toiminut sivutoimisena tuntiopettajana mm. Tampereen ammattikorkeakoulussa opettaen rakennusalan sopimustekniikkaa.


Tuomioistuinharjoittelun olen suorittanut Pirkanmaan käräjäoikeudessa 2024–2025.


Työtehtävissäni avustan sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä ja paikallisesti hoidan rakennusjuridiikan ohella toimeksiantoja myös mm. rikosoikeuden sekä perhe- ja jäämistöoikeuden saralla.